Suomenlinna on yksi suosituimmista matkailukohteista Suomessa. Moni ulkomainen matkailija ei välttämättä huomaa tätä upeaa kohdetta, mutta kotimaisten matkailijoiden keskuudessa Suomenlinna on kestosuosikki. Suomenlinna on siis Helsingin edustalla oleva saari, johon on rakennettu linnoitus jo 1700-luvulla. Sillä on ollut suuri merkitys Suomen historiassa kun linnoitus on ollut osa Suomen puolustusta aina 1900-luvulle saakka. Nykyisin se ei kuitenkaan ole enää sotilaskäytössä, vaan siitä on tullut enemmänkin nähtävyys ja suosittu kesäpäivien viettopaikka. Suomenlinnaan ei pääse tietä pitkin, joten lauttamatka on ainoa vaihtoehto saarelle kulkemiseksi. Se ei kuitenkaan estä suuria matkailijoiden määriä, sillä Suomenlinnassa vierailee parhaimmillaan lähes miljoona turistia ja paikallista vuosittain.

Tämä suomalaisten ja ulkomaistenkin turistien kestosuosikki ansaitsee ehdottomasti maininnan blogissamme. Lue alta lisää, niin kerromme mitä kaikkea Suomenlinnassa voi tehdä ja millainen paikka se on.

Suosittu kohde turistien ja paikallisten keskuudessa

Vaikka saarella vierailee vuosittain tuhansia turisteja, on Suomenlinna suosittu kohde myös paikallisten keskuudessa. Helsinkiläiset viettävät mielellään saarella kaunista kesäpäivää ja piknikit Suomenlinnan rannikolla ovat erittäin suosittuja. Saari koostuu itse asiassa useammasta pienemmästä saaresta ja kahdesta pääsaaresta, johon koko linnoitus on rakennettu. Rannikolla voi vielä nähdä merkkejä vanhasta puolustuslinnoituksesta, mutta osa rakennelmista on jo purettu tai ne ovat vuosien saatossa menneet huonoon kuntoon.

Suomenlinnasta löytyy useita ravintoloita ja muutamia kauppoja, joissa turistit voivat vierailla. Saari ei ole ihan täysin turistikohde, sillä saarella myös asuu ihmisiä. Joillain on koti saaren keskellä, ja turistien kannattaakin katsoa tarkkaan, missä he liikkuvat. Jotkut voivat ajatella, että saari on täysin turismin käytössä ja joku voikin eksyä toisen kotipihalle päivää paistattelemaan.

Laivamatka Suomenlinnaan kestää vain muutamia minuutteja, joten paikalliset lähtevät mielellään kaupungin vilinästä tänne rauhoittumaan ja nauttimaan luonnosta ja kauniista maisemista. Saarella sijaitsee lisäksi Suomenlinnan kirkko, joka on myös suosittu nähtävyys saarella. Siellä pidetään ihan oikeita kirkollisia tilaisuuksia ja moni haluaakin järjestää häät tai kastajaiset täällä hieman erilaisessa miljöössä. Suomenlinna on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka kun vierailee eteläisessä Suomessa.