Kun matkustaa kotimaassaan, ja miksei ulkomaillakin, haluaa varmasti tutustua paikallisiin nähtävyyksiin ja kohteisiin. Erilaiset näyttelyt ovat suosittuja kulttuurikohteita, joissa vierailee vuosittain lukematon määrä ihmisiä. Esimerkiksi taidenäyttelyt ovat suosittuja ja vaikkapa tiedekeskusten näyttelyt houkuttavat ihmisiä ympäri maata. Myös monia suuria messuja järjestetään Suomessa, johon saapuu ihmisiä läheltä ja kaukaa. Esimerkiksi Rovaniemen Kelekkamessut tuovat koko Lapin väestön Rovaniemellä pariksi päiväksi. Samoin vaikkapa erilaiset erä- ja vapaa-ajan messut ovat suosittuja ympäri maata. Miten näyttelyihin sitten oikein kannattaa valmistautua. Älypuhelimesta voi olla paljonkin hyötyä messuille tai näyttelyyn lähtiessään. Jos näyttelyssä kierrellessä haluaa pienen tauon kulttuurielämyksestä, voi puhelimellaan avata vaikka Kalevalakasino nettisivun ja käydä pelaamassa muutaman kierroksen rulettia. Jos kiinnostuit aiheesta lisää, niin lue alta parhaat vinkit, miten voit hyödyntää älypuhelintasi erilaisissa näyttelyissä.

Matkapuhelimesta apua erilaisissa näyttelyissä

Jotta voi mennä katsomaan jotain näyttelyä, pitää sen järjestämisestä ensin tietysti olla tietoa. Älypuhelimella voi etsiä ja selata erilaisia näyttelyitä Suomessa. Monilla taidegallerioilla ja esimerkiksi tiedekeskuksilla on omat nettisivunsa, josta saat tietoa siellä pyörivistä näyttelyistä. joskus esimerkiksi taidenäyttelyitä järjestetään pop-up -periaatteella vaikkapa jossain kaupungin ylläpitämässä nuorisokeskuksessa. Tällöin tietoa löytää parhaiten kaupungin tai kunnan sivuilta, jossa kerrotaan mitä vapaa-ajan aktiviteetteja kaupungissa on parhaillaan meneillään. Jos taas olet vierailemassa jossain ennestään tuntemattomassa kaupungissa, voi älypuhelin auttaa siinäkin tilanteessa. Karttasovelluksilla on helppo navigoida oikeaan paikkaan, halusitpa sitten käydä ravintolassa syömässä tai vierailla paikallisessa taidegalleriassa.

Puhelimesta on tietysti paljon muutakin apua kun menet vierailemaan näyttelyyn. Jos kuvaaminen on sallittua, voit ikuistaa itsesi tai perheenjäsenesi. Se on myöhemmin sitten mukava muisto, kun voi katsella ja muistella kivaa reissua. Nykyisissä älypuhelimissa on varsin hyvät kamerat, joten et tarvitse erikseen kameraa mukaasi reissulle.

Jos haluat näyttelyissä ja muissa kulttuurikohteissa kierrellessäsi hieman hengähdystaukoa, on älypuhelimesta apu siihenkin tilanteeseen. Mobiilikasinot ovat nykyisin suosittuja, joten jokainen voi napata älypuhelimen taskustaan ja mennä vaikkapa Kalevalakasinon nettisivuille. Sieltä löytyy monia viihdyttäviä pelejä jokaiseen makuun. Kun olet tehnyt välillä hieman muutakin, jaksat taas nauttia kulttuurielämyksistä oikein kunnolla.