Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Jos haluaa matkailla Suomessa, tarjolla on kuitenkin monia eri vaihtoehtoja.
Monet lähtevät kotimaan matkalle omalla autollaan. Myös busseja kulkee monien kaupunkien välillä, ja pääseepä bussilla monelle pienemmällekin paikkakunnalle. Jos taas haluaa nopeasti paikasta toiseen, pääsee lentokoneella matkustamaan Suomen sisälläkin. Lentokenttiä ei kuitenkaan ole kovin monella paikkakunnalla, joten pitää joko asua itse sellaisessa kaupungissa, tai sitten sinne pitää erikseen matkustaa. Esimerkiksi Oulun ja Helsingin välinen lentoyhteys on todella suosittu ja noin 600 kilometrin matka taittuukin lentokoneella alle tunnissa.
Jos haluaa matkustaa hieman mukavammin ja rauhallisemmin, voi junamatkustaminen olla hyvä vaihtoehto. Junamatka kestää kauemmin kuin lentomatka, mutta hyvänä puolena on se, että pieneltäkin paikkakunnalta voi päästä suoraan junan kyytiin. Tämä on myös huomattavasti mukavampi matkustumuoto kuin auto, varsinkin pitkällä matkalla kun voi vain itse istua kyydissä ja katsoa vaihtuvia maisemia.
Jos siis aiot matkailla kotimaassa junalla tai matkailu muuten kiinnostaa, lue ihmeessä lisää, niin kerromme, millaista on matkustaa junalla Suomessa ja mitä asioita kannattaa huomioida.
Junamatka taittuu mukavasti
Junalla siis pääsee mukavasti paikasta toiseen, ilman että tarvitsee itse ajaa pitkää matkaa. Junamatka taittuu yleensä myös paljon nopeammin kuin automatka. Lisäksi saat vain istua ja voit välillä vierailla ravintolavaunussa juomassa pullakahvit tai nälän yllättäessä, tilata vaikkapa lihapullat ja muusin. Tämä jos mikä on helppo ja vaivaton matkustustapa, varsinkin jos olet liikkeellä lasten kanssa. Autossa tai lentokoneessa lapsilla loppuu nopeasti tila ja tekeminen, jolloin matkanteko voi olla todella uuvuttavaa. Junassa pääsee tarvittaessa liikkumaan ja monissa junissa on lisäksi lastenvaunu, jossa on lapsia varten tehty leikkipaikka.
Suomessa on hyvät junayhteydet, kuka tahansa voi matkustaa vaikka Helsingistä Lappiin Rovaniemelle tai Sodankylään saakka. Myös sivuttaissuunnassa Suomen rataverkosto on hyvä ja esimerkiksi Turusta pääsee helposti monelle paikkakunnalle eteläisessä Suomessa. Rataverkosto on keskittynyt sinne missä asuu eniten ihmisiäkin, mutta junat kuitenkin pysähtyvät monilla pienilläkin paikkakunnilla, toisin kuin vaikkapa lentokoneet. Siksi junamatkailu onkin niin suosittua Suomessa.